Yhdistys

Vuonnna 1998 perustettu Sateenkaari Koto ry on yleishyödyllinen voittoa tavoittelematon yhdistys. Sateenkaari Koto ry omistaa kokonaan osakeyhtiö Sateenkaari Koto Oy:n, joka tuottaa varhaiskasvatuspalveluja. Yhdistyksen toimintaan kuuluu lisäksi kotouttavaa työtä tukevat Opetuskodit ja hankkeita, joissa tuetaan mm. perheitä, kestävää kehitystä ja kotoutumista.

Sateenkaari Koto Ry:n Opetuskodit ovat olleet kärkijoukoissa kotoutumista edistävien palveluiden tuottamisessa ja monikulttuurisen keskustelun ylläpitäjänä Turun alueella. Pyrimme jatkamaan ja tuomaan esille entistä vahvemmin naisten merkitystä maahanmuuttajaperheiden sopeutumisessa ja ylisukupolvisen integroitumisprosessin onnistumisessa. Tällä hetkellä meillä on kaksi Opetuskotia, yksi Turun Halisissa ja toinen Kaarinan Hovirinnassa. Hankkeiden avulla tuotamme lisäsisältöä perustoimintaamme, joissa tuetaan mm. perheitä, kestävää kehitystä ja kotoutumista.

Kannatusjäsenenä on mahdollista osallistua yhdistyksen toimintaan, Opetuskotien tarjoamiin palveluihin ja yhdistyksen järjestämiin palveluihin jäsenhintaan.

Vapaaehtoistoiminta

Yhdistyksessämme on mahdollisuus tehdä monenlaista vapaaehtoistyötä, ja vapaaehtoiset ovat tärkeä ja arvokas osa yhdistystämme. Kehitämme parhaillaan vapaaehtoistoimintaamme ja haemme uusia vapaaehtoisia.

Lue lisää ja tule mukaan yhteisöön!

Opetuskodit

Opetuskodit Turun Halisissa ja Kaarinan Hovirinnassa tarjoavat maahanmuuttajanaisille lapsineen avoimen kohtaamispaikan, suomen kielen ja arjen taitojen opetusta sekä kulttuuritietoista palveluohjausta.

Lue lisää

Hankkeet

Kehittämishankkeet ovat tärkeä osa Sateenkaari Koto ry:n toimintaa. Hankkeiden tarkoituksena on luoda ja kokeilla uusia toimintatapoja ja -muotoja asiakkaiden hyväksi.

Lue lisää

Jäsenyys

Sateenkaari Koto ry:n toiminta on tarkoitettu sekä perheille ja vanhemmille, että muillekin yhdistystoiminnasta kiinnostuneille.

Lue lisää