Koronaviruksen ehkäisy Sateenkaari Kodon toimipaikoissa

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi toimipaikkoihin otetaan vastaan vain täysin oireettomat asiakkaat. Kaikki hengitystieinfektion oireista (kuume, yskä, kurkkukipu ja nuha, joihin voi liittyä myös lihaskipua ja päänsärkyä) vähänkään kärsivät asiakkaat jäävät kotiin. 
16.3 eteenpäin ulkomailta palaavat asiakkaat pysyvät poissa toiminnasta kaksi viikkoa Suomeen palaamiseen jälkeen. Sama ohje meillä on voimassa myös meidän työntekijöillämme. Ole yhteydessä puhelimitse suoraan teidän toimipaikkaan jos kysyttävää.


Toiminnassamme vältämme vierailuja julkisilla paikoilla. Olemme myös pyrkineet minimoimaan kaikkien toimipaikkojen ulkopuolisten tahojen vierailut päiväkodeissa. THL:n ohjeiden mukaan vältämme kättelyä ja tehostamme siivoustoimenpiteitä etenkin kosketuspintojen osalta.
Koronavirustartuntoja ehkäistään hyvällä käsihygienialla ja huolehtimalla yskimishygieniasta. Tutustu hygieniaohjeisiin yhdessä perheen kanssa.
Seuraamme jatkuvasti muuttuvaa tilannetta tiiviisti ja päivitämme ohjeistusta tarvittaessa. Toimipaikoissa on valmiussuunnitelmat erilaisia tilanteita varten, ja henkilökuntaamme on tiedotettu ohjeistuksista.

Mikäli epäilet että olisit voinut saada tartunnan tai ollut tekemisissä koronavirukselle altistuneiden henkilöiden, pyydämme teitä seuraamaan omaa ja perheenjäsentenne terveydentilaa sekä seuraamaan teidän paikkakunnan ja THL:n ohjeita.