Yhdessä oppien -hanke 2020-2023 – Kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia

Yhdessä Oppien Kohti Tulevaa -hanke päättyy lokakuussa 2023.

Hankkeen aikana loimme Sateenkaari Koto ry:lle vapaaehtoistoiminnan mallin, jonka avulla jatkamme vapaaehtoistyön koordinointia yhdistyksessä.

Nyt päättyvässä Yhdessä Oppien Kohti Tulevaa -hankkeessa luotiin mentori toiminnan malli, jossa Sateenkaari Koto ry:n kouluttamat vapaaehtoiset mentorit toimivat apuna ja tukena maahan muuttaneiden naisten elämässä ja eteenpäin pääsemisessä. Mentorit ovat tutustuttaneet uuteen ympäristöön ja osallistaneet paikalliseen toimintaan rinnalla kulkien. Tällä hetkellä Sateenkaari Koto ry:ssä on mukana noin kolmekymmentä koulutettua mentoria. Mentori-toiminnan avulla maahan muuttaneet naiset ovat saaneet tukea opintoihin, työn hakuun ja suomen kielen harjoitteluun. Mentorien avulla on valmistuttu ammattiin, tehty opinnäytetöitä ja tutustuttu uusiin harrastusmahdollisuuksiin. On syntynyt läpi elämän kestäviä ystävyyksiä ja opittu uutta eri kulttuureista, niiden yhtymäkohdista ja eroista.

Vanhemmuuden tukea annettiin erilaisen ryhmätoiminnan, työpajojen ja palveluohjauksellisen neuvonnan avulla. Koulutimme ammattilaisia, yhteistyökumppaneita, asiakasperheitä ja vanhempia erilaisten kulttuurien ja toimintaympäristöjen välillä kasvamisesta. Tuimme perheitä arjessa. Annoimme aikaa ja kuuntelimme. Erityisen tärkeäksi nousi kaikenlainen yhdessä tekeminen. Hankkeen avulla pystyimme tarjoamaan perheille ainutlaatuisia kokemuksia. Teimme retkiä yhdessä Opetuskotien kanssa mm. Helsinkiin Maailma Kylässä -festivaaleille, Kurjenrahkan Kansallispuistoon ja Uuteenkaupunkiin. Järjestimme koko hankealueen (Turku, Kaarina ja Raisio) kattavia yhteisöllisiä talkoita, joissa teemana oli yhteisöllisyys, osallisuus ja kestävä kehitys.

Yhdistyksen toiminnassa on tällä hetkellä mukana 110 vapaaehtoista. Vapaaehtoiset ovat yhdistyksellemme korvaamaton apu. Heidän avullaan pystymme toteuttamaan toimintaa monipuolisemmin, moniammatillisesti ja tarjoamaan mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Vapaaehtoiset ovat mukana mm. Suomen kielen kursseilla apu opettajina, läksykerho-ohjaajina, mentoreina, kohtaamispaikka ohjaajina tai apuna ja tukena kaikessa yhdistyksen avoimessa toiminnassa, tapahtumissa ja retkillä. Päättyvän Yhdessä Oppien Kohti Tulevaa -hankkeen aikana vapaaehtoisille järjestettiin virkistystoimintaa, johon kaikki vapaaehtoiset saivat halutessaan osallistua. Virkistäytymällä loimme yhteishenkeä ja osallistimme kaikkia yhdistyksen toiminnan suunnitteluun.

Hankkeen päätöstapahtuma YHDESSÄ järjestettiin Turun Kristillisellä Opistolla lokakuussa 2022 yhteistyössä Turun AMK:n kanssa. Tapahtuman tarkoituksena oli vielä kerran koota hankkeen toiminnassa mukana olleet perheet, vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit mukavan yhdessä tekemisen pariin.

Kaikkeen toimintaan tarvitsemme yhteistyökumppaneita, sillä joukossa on voimaa ja yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan! Haluammekin kiittää erityisesti seuraavia tahoja toimivasta ja hedelmällisestä yhteistyöstä hankkeen aikana; Akateemiset Naiset – Luetaan Yhdessä -verkosto, SPR Kaarina, MLL Varsinais-Suomen Piiri, MLL Satelliitti Raisio, Kaarinan Kaupunki, Raision Kaupunki, Lounais-Suomen Martat, Auralan Setlementti, Turun YK-Nuoret, SOS-Lapsikylä Kaarina, Turun Kristillinen Opisto ja Kokoushotelli Linnasmäki.

Vapaaehtoisten mietteitä vapaaehtoistyöstä Sateenkaari Koto ry:ssä:

“Haluan antaa kokemusperäistä apua koululaisille joiden perheissä on monikielisyyttä ja arjessa selviytymisen tarvetta monella tasolla. Olen saanut paljon iloa ja onnistumisten tunteita. Ryhmästä saadut kokemukset puhuvat puolestaan luottamuksellisesta ja turvallisesta tuesta. Olemme oppineet yhdessä oppimisen riemua. Olemme oppineet ryhmässä toimimista omana itsenä. Olemme oppineet anteeksipyynnön ja -antamisen tärkeyttä kun epähuomiossa on voinut huomaamattaan pahoittaa toisen mielen. Olemme oppineet jo monia vuorovaikuttamisen taitoja kuten oman vuoron odottamista. Pariopetus vapaaehtois ohjaajan kanssa on parasta oppimista. Silloin päästään tukemaan oppilaan ydintä tarvetta sitä oppimistasoa joka ryhmässä olevien kesken on hyvin eritasoista, oppiaineista riippumatta. mikä oppilaalla on kyseisessä aineessa. Yhdessäolon taidot, omien tunteiden hallinta sekä epäonnistumisten kääntyminen oppimisen iloksi on ylintä yhteistä riemuamme. ♥️💙”

“Auttamisesta saa sellaista iloa mitä ei sanoilla voi kuvata. Sen kokee sydämellään ja joka kerta ainutkertaisena vuorovaikutuksena. Olemme ansainneet luottamuksen toinen toisiimme koko ryhmässä.”

“On palkitsevaa nähdä, kun opetus tuottaa onnistumisia ja iloa. Mukavia kohtaamisia. Perspektiiviä omaan elämään.”

Sateenkaari Koto ry sai STEAn kohdennetun toiminta-avustuksen vapaaehtoistoiminnan koordinointiin, joten hienosti tehty työ saa jatkua. Jatkamme vapaaehtoistoiminnan mallin kehitystä edelleen, rekrytoimme uusia vapaaehtoisia ja luomme uusia toimintamalleja. Jatkossa keskitymme koko perheen hyvinvointiin ja yksilölliseen tukeen. Laajennamme mentoritoimintaa kattamaan koko perhettä, ei vain naisia tai äitejä. Perhe voi hyvin silloin, kun kaikki sen osapuolet saavat tarvitsemaansa tukea.

 

Yhdessä Oppien Kohti Tulevaa, 

Emmi Samsten / Vapaaehtoistoiminnan Koordinaattori 

 


Yhteystiedot

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori                          Toiminnanjohtaja
Emmi Samsten                                                                  Varpu Aaltonen
Puh. 045 7833 1822                                                         Puh. 045 7876 9416
emmi.samsten@sateenkaarikoto.fi                                varpu.aaltonen@sateenkaarikoto.fi