Multaa ja Mukuloita – ruoan ja ravinteiden kierto varhaiskasvatuksen opetuksessa

Hankeaika 9.2017-6.2019 (Opetushallitus)

Multaa ja mukuloita-hankkeen tavoitteena oli kasvien pienimuotoisen viljelyn avulla avata ja konkretisoida kiertotalouskäsite sekä päiväkotien lapsille että työntekijöille. Lisäksi tavoitteena on ruoan arvostuksen lisääminen, ruokahävikin pienentäminen ja kierrätykseen perustuvan jätehuollon tekeminen tutuksi eri kulttuuritaustoista tuleville lapsille ja perheille.

Hankkeen loppuraporttia pääsee lukemaan täältä.